torstai 22. maaliskuuta 2012

Päänsärkypäivän tuotokset



Viimeöisen migreenikohtauksen jälkimainingeissa en oikein ole jaksanu tänään tehdä mitään suurempaa. Asensin narsissit viimeinkin tuohon aikasemmin tekemääni koivukoriin. Nyt se ottaa (ne vähät) vieraat ketkä meillä käy, vastaan etuovella. Se näkyy myös keittön ikkunasta, joten itsekin saamme siittä nauttia.

Ostin eilen täydellisenä heräteostoksena Kodin kuvalehden erikoisnumeron Puutarhassa. Oon pähkäillyt, että haluaisin kasvimaan, mutta se pitäis kaivaa ja täyttää kunnon mullalla, koska tää piha on ihan pelkkää savee. Lehdestä sain idean, että perustan kohopenkit! Siis laudoista väsään sellaset karsinat ja täytän ne mullalla. Haluan ainakin porkkanoita, tilliä, persilijaa, sipulia, purjoo ja eri salaatteja. Valkosipuli on kysymysmerkki, en tiedä voiko semmosta kasvattaa kasvimaalla? Ja tomaattia haluan myös kokeilla, josko se selviäis ilman kasvihuonetta. Kesäkurpitsaa vois kanssa laittaa! Perunamaan haluaisin myös perustaa, mutta tarpeeksi ison, en mitään kahen perunanvarren parivaljakkoo, josta saadaan kerran syödä. Sain myös hyvinkin tarpeellista tietoa marjapensaiden leikkaamisesta. Niitä kun tuolla näkyy olevan monta ja aika huonossa kunnossa. Siittä operaatiosta myöhemmin lisää :) Loppukevennykseksi kiinalainen sananlasku:

Jos haluat olla
vuoden onnellinen,
mene naimisiin.
Jos haluat olla
loppuelämäsi
onnellinen, aloita
puutarhanhoito.



2 kommenttia:

  1. Kyl tomaattia voi kasvattaa ilman kasvihuonetta, jos ne on tarpeeks aurinkoisessa paikassa! Itekin tahtoisin pienen kasvimaan, mut tässä autotien vieressä en kyl viitti alkaa mitään ruokia kasvattaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, sit tarvii enää toivoo et se aurinko sit myös paistaa! :D Pakokaasutiepölypaskaset sapuskat ei kyl ois kivoja :/ Meneehän tossa meilläki vieres toi tie, mutta siinä menee vilkkaana päivänä ehkä 20 ajoneuvoo joista puolet on traktoreita! :D

    VastaaPoista

Risut, ruusut ja muut jutut